Olen paljasjalkainen Hämeenlinnalainen. Olen syntynyt täällä armon vuonna 1982 ja paria Helsingin vuotta lukuunottamatta elänyt koko ikäni Hämptonin helmassa. Hämeenlinna tuntuu sitä paremmalta, mitä enemmän ikää kertyy. Teininä hoettiin “Suomen suurin valaistu hautausmaa” -mantraa (joka ei muuten silloinkaan pitänyt paikkaansa). Nuorena oli hirveä kiire pois täältä. Ihan sama minne kunhan äkkiä ja kauas. Sitten ensimmäinen jälkikasvun edustaja ilmoitti tulostaan ja turvaverkot kutsuivat takaisin Hämeen sydämeen.

Hämeenlinna on perheelliselle mahtava kaupunki. Kaikki on lähellä, palvelut ovat hyviä, menoja ja kulttuuriakin on omiksi tarpeiksi, mutta urbaani kaupunkikulttuuri meiltä tuntuu puuttuvan. Täällä on hyvä olla kotona ja käydä töissä, mutta miten Hämeenlinnasta saataisiin parempi kaupunki olla kaupunkilainen?

Hämeenlinnaan on saatava uutta draivia. Kantakaupungin keskustasta on tehtävä kaupunkilaisten olohuone, jonne on kiva tulla viettämään aikaa vaikka koko perheen voimin. Meidän on luotava viihtyisä ja vihreä keskusta, jonne on helppoa tulla polkupyörillä ja kävellen. On luotava yrittämisen edellytyksiä, jotta hämeenlinnan keskusta olisi houkutteleva paikka myös yrittää. Tapahtumia, niin uusia kuin vanhoja, on myös syytä tukea ja näin luoda omaleimaista Hämeenlinnalaista kaupunkikulttuuria.

Viheralueiden keskusten elinvoimaisuutta on edistettävä korostamalla omia erityispiirteitä. Mikä aarre onkaan Alvettulan kylämaisema tai Hauhon vanha raitti? Tuulosen kauppakeskus on jo ilmiö, miten saisimme vielä vaikkapa Rengon kylän kukoistamaan?

Keskusten elävöittäminen on asia jota moni toistelee ja pitää tärkeänä. Kaupunkikulttuurin luomisessa avainasemassa ovat kuitenkin kaupunkilaiset. Meidän Hämeenlinnalaisten on otettava kaupunki omaksemme ja käytettävä palveluita. Käydään konserteissa, käydään elokuvissa, käydään teatterissa. Tuetaan pieniä kulttuuritoimijoita toimimaan rinta rinnan isojen vierellä. Kysyntä luo tarjontaa. Kysytään siis, ja käytetään sitten kun tarjotaan.